Onko perinnöstä luopuminen sama asia kuin testamentista luopuminen?

10.10.2024

Lyhyestä virsi kaunis: ei ole.

Tässä blogissa käydään läpi luopumisten eroja, käytännön kautta luopumisen tekemistä, verotuksellisia näkökulmia sekä sitä, voiko luopumisesta pakittaa. Käsitellään lyhyesti myös sitä, voiko henkivakuutuskorvauksesta luopua.

Lyhyesti perimisestä

Omaisuutta voi periä joko sukulaisuussuhteen tai testamentin kautta. Jos testamenttia ei ole, vainajan rintaperilliset perivät omaisuuden sen jälkeen, kun lesken omaisuuden ositus on tehty. Jos taas testamentti on laadittu ja testamentinsaaja haluaa vedota siihen, toimitaan testamentin määräysten mukaisesti.

Testamentti laaditaan usein siten, että siinä huomioidaan sekä rintaperilliset että leski. Jos vainajalla on lapsia, leski ei voi muutoin periä vainajaa ilman testamenttia. Rintaperilliset ovat aina oikeutettuja lakiosaan, mutta testamentilla voidaan tarkemmin määritellä, kuinka omaisuus jaetaan. Esimerkiksi voidaan määrätä, että tietty omaisuus, kuten kesämökki, siirtyy tietyille henkilöille.

Jos testamenttia ei ole, tai siinä sanotaan vain, että kaikki omaisuus menee lapsille, lopputulos jää avoimeksi. Tällöin perillisten tulee sopia keskenään omaisuuden jaosta, jolloin testamentilla ei ole merkittävää käytännön vaikutusta. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä KHO 3.2.2009, taltio 256, tällainen testamentti katsottiin perintösaannoksi, koska se ei vaikuttanut testamentinsaajan asemaan perillisenä. Tämän blogin tarkoituksena ei ole kuitenkaan syventyä tarkemmin testamentin sisällön eri mahdollisuuksiin.

Erilaiset luopumistoimet

Perinnöstä luopuminen ja testamentista luopuminen ovat kaksi erillistä asiaa. Jos saat omaisuutta perinnöksi, voit joko hyväksyä koko perinnön tai luopua siitä kokonaan – välimuotoja ei ole. Sen sijaan, jos saat omaisuutta testamentin kautta, sinulla on mahdollisuus valita, mitä testamenttiin kuuluvaa omaisuutta otat vastaan.

Perillisenä voit luopua perinnöstä kahdessa eri vaiheessa: joko perinnönjättäjän elinaikana tai vasta hänen kuolemansa jälkeen. Jos omaisuus siirtyy sinulle testamentilla, voit luopua siitä vasta perinnönjättäjän kuoleman jälkeen. Luopuminen on tehtävä kirjallisesti joko erillisellä asiakirjalla tai kirjaamalla ilmoitus perukirjaan. Kummassakin tapauksessa tarvitaan allekirjoitus, mutta erillisiä todistajia ei vaadita luopumisilmoitukseen.


Kenelle omaisuus menee?

Kun luovut perinnöstä, tilallesi tulevat omat perillisesi. Jos luovut testamentista, tilallesi tulee joko testamentissa mainittu henkilö tai taho, tai jos sellaista ei ole, omaisuus jaetaan perintökaaren mukaisesti.

Oikein tehdyssä luopumisessa et voi itse määrätä, kuka saa omaisuuden sen jälkeen, kun olet luopunut siitä. Jos teet tällaisen määräyksen, sinulle määrätään perintövero, ja verottaja katsoo, että olet lahjoittanut omaisuutta. Tällöin myös nimeämäsi henkilö joutuu maksamaan lahjaveroa. Tätä kutsutaan perintöosuuden luovutukseksi. Verotuksellisesti samanlainen tilanne syntyy myös silloin, kun luopuja jättää koko sukuhaaran ulkopuolelle perinnöstä.


Verotus

Jos luovut perinnöstä ennen kuin olet ottanut sen vastaan, sinulle ei tule maksettavaksi perintöveroa. Perintöveron maksavat ne, jotka saavat perinnön sijastasi. Perinnön vastaanottaminen tarkoittaa sitä, että olet:

- jakanut pesän omaisuutta,

- perinyt pesän saatavia,

- myynyt pesän omaisuutta,

- antanut valtakirjan pesän omaisuuden myyntiin,

- tehnyt lakiosailmoituksen,

- nostanut testamentin moitekanteen,

- ottanut vastaan omaisuutta edes osittain tai

- vastaanottanut rahaa tai muuta omaisuutta vastikkeeksi luopumisesta.

Voit kuitenkin osallistua perunkirjoitukseen, vaikka olisit luopumassa perinnöstä tai testamentista.

Testamentin osittainen vastaanottaminen edellyttää sitä, että määrittelet tarkasti, mitä otat vastaan, jotta verottaja voi suorittaa perintöverotuksen oikein osaltasi. Maksat perintöveroa vain siitä osuudesta, jonka otat vastaan. Mikäli päätät ottaa vastaan ainoastaan hallintaoikeuden omistusoikeuden sijasta, perintöveroa ei tarvitse maksaa. Sen, joka saa omistusoikeuden, tulee maksaa perintövero, josta vähennetään hallintaoikeutesi arvo.


Ennakkoluopuminen perinnöstä

Ennakkoluopuminen perinnöstä on harvinaisempi tilanne. Tämä tapahtuu perittävän eläessä, ja erityisen tästä tilanteesta tekee se, että luopuja saa perittävältä rahallisen korvauksen. Korvaus on kuitenkin ajankohtainen vain silloin, kun luopuja on rintaperillinen. Korvaus voidaan myös maksaa suoraan luopujan perillisille, ja tällöin korvauksesta on maksettava lahjaveroa.

Luopuminen tapahtuu yleensä hyväksymällä perittävän tekemä testamentti, jossa omaisuus on määrätty siirtymään jollekin toiselle. Vaihtoehtoisesti perittävälle voidaan toimittaa erillinen kirjallinen ilmoitus perinnöstä luopumisesta.


Henkivakuutuskorvauksesta luopuminen

Kuoleman perusteella maksettavasta henkivakuutuskorvauksesta voi luopua kokonaan tai osittain samoilla edellytyksillä kuin perinnöstä tai testamentista. Vakuutuksen edunsaaja voi esimerkiksi ottaa vastaan edunsaajamääräyksellä tulevan vakuutuskorvauksen, mutta luopua perinnöstä tai testamentista, ja päinvastoin. Tärkeää on kuitenkin, että henkivakuutuskorvauksen edunsaajaksi on nimetty joku muu taho kuin kuolinpesä, esimerkiksi lapset. Jos edunsaaja on kuolinpesä, korvaus katsotaan osaksi kuolinpesän varoja, jolloin siitä ei voi tehokkaasti luopua osittain.


Entä jos tulee toisiin aatoksiin?

Lähtökohtaisesti luopumista ei voi peruuttaa. Ainoa poikkeus on tilanne, jossa luopuja on pakotettu, harhaan johdettu, tarkoituksella erehdytetty tai hänen tilaansa tai ymmärrystään on hyväksikäytetty.

Luopumisen jälkeen niin sanottu sijaantulija, eli henkilö, jolle omaisuus lain mukaan siirtyy, saa omaisuuden omistukseensa. Hän voi itse päättää, ottaako omaisuuden vastaan vai luopuuko siitä itsekin.

Ennakkoperinnöstä luopuminen noudattaa samankaltaisia periaatteita. Perittävän ei tarvitse hyväksyä luopumisen peruuttamista, mutta hänellä on oikeus hyväksyä se, mikäli haluaa. Perittävä voi myös laatia uuden testamentin luopujan hyväksi tai muuttaa olemassa olevaa testamenttia. Mikäli ennakkoluopumisen pätevyys kyseenalaistetaan, asia ratkaistaan vasta perittävän kuoleman jälkeen. Vaikka perilliselle olisi jo maksettu lakiosaa vastaava korvaus, sen takaisin maksaminen perittävälle ei poista aiemmin määrättyä lahjaveroa. Tällaisessa tilanteessa syntyy uusi lahjoitus, jolloin perittävä on velvollinen maksamaan lahjaveron saamastaan korvauksesta.